Valmennuspalvelu Harmonia

Valmentaja

Olen Heidi Lumiaho ja Valmennuspalvelu Harmonia on pitkäaikainen unelmani, jonka päätin toteuttaa. Koulutukseltani olen Yhteiskuntatieteiden maisteri (sosiaalityö ja psykologia), Licensed Practitioner of NLP™, Aarrekartta – luo unelmasi todeksi!®-kouluttaja. Valmennustyössäni haluan auttaa Sinua tai työyhteisöäsi matkallasi tavoitteiden toteuttamiseen ja muutokseen.

Työkokemukseni painottuu kuntasektorille asiantuntijatehtäviin, joista minulla on pitkä työura. Kokemusta minulla on myös esihenkilötehtävistä. Kehittämistyö ja työhyvinvointi ovat kiinnostaneet minua aina Lapin yliopiston opiskeluajoista asti. Edelleen vuosikausien jälkeenkin ne ovat yhtä lähellä sydäntäni. Valmennustyö niin yksilö-, kuin ryhmävalmennuksena alkoi alun perin kiehtoa minua, koska siinä orientoidutaan positiivisella lähestymistavalla uuteen tulevaisuuteen ja muutokseen.

Valmentajana positiivisen psykologian lähestymistapa kiehtoo minua, koska siinä keskitytään ongelmien sijasta siihen, mikä toimii ja lähdetään kehittämään sitä. Kiinnostuin NLP:stä, koska se myös positiivisen psykologian tavoin keskittyy ihmisen toiminnassa siihen, miten ihminen toimii silloin, kun hän toimii taitavasti ja hyvin.

Valmentajana voin olla luotsaamassa Sinua tai työyhteisöäsi kohti muutosta. Tarjoan valmennusmenetelmiä, joiden avulla on mahdollista toteuttaa tavoitteet ja motivoitumaan muutokseen.

Valmennus on ehdottoman luottamuksellista ja valmentajalla on vaitiolovelvollisuus valmennuskeskusteluista.

Tervetuloa valmennukseen!

Heidi Lumiaho

Valmennuspalvelu Harmonia

Koulutus:
Yhteiskuntatieteiden maisteri (sosiaalityö, psykologia), Lapin Yliopisto
Rentoutusvalmentaja (Intravia Valmennus Oy),

Aarrekartta-luo unelmasi todeksi!®-valmennuksen kouluttaja, Tiimi aarrekartta -kouluttaja, Fakta & Fiktio
Licensed Practitioner of NLP™ (Neuro Linguistic Programming), Mentor In Mind

Lapset puheeksi-kouluttaja ja Ihmeelliset vuodet -vanhempainryhmän ohjaaja.

Vuosien varrella erilaiset sosiaali- ja terveysalan täydennyskoulutukset

VALMENNUSPALVELU HARMONIA
Valmennuspalvelu Harmonian toiminta-ajatuksena on tarjota voimaannuttavia, innovatiivisia ja laadukkaita muutosvalmennuksia yksilöille, ryhmille ja työyhteisöille. Harmoniasta saat ammattitaitoista ohjausta- ja neuvontaa esimerkiksi erilaisiin työelämän haasteisiin ja solmukohtiin.  Harmonia tarjoaa tilauksesta myös asiantuntijaluentoja, koulutuksia ja hyvinvointipäiviä ryhmille hyvinvoinnista, muutoksesta ja työhyvinvoinnista sekä muutokseen sopeutumisesta. Ota yhteyttä  niin räätälöidään juuri teille sopiva kokonaisuus!

Harmoniasta voi tilata myös työyhteisön TYHY-päivään esimerkiksi Aarrekartta-luo unelmasi todeksi!® -valmennuksen.

Muutosvalmennuksessa positiivista psykologiaa ja NLP (Neuro-Linguistic Programming) valmennus menetelmiä käyttämällä, saadaan motivaatio muutokseen heräämään ja säilymään. Muutosvalmennus on mahdollisuus pysähtyä oman elämäsi äärelle miettimään, millaista muutosta sinä kaipaat. Työryhmille se tarjoaa mahdollisuuden muutokseen sopeutumiseen rakentavalla lähestymistavalla. Muutosta voidaan tarkastella työyhteisössä psykologisen turvallisuuden lisäämisen näkökulmasta. Valmennus ei ole terapiaa, eikä se sovellu mielenterveyden ongelmien hoitamiseen. Valmennus voi auttaa esimerkiksi työeämän haasteiden kohtaamisessa. Valmennuksessa voidaan käyttää työmenetelminä mm. ratkaisukeskeistä motivaatio haastattelua tai työyhteisöille tiimikarttaa, jossa työyhteisön yhteinen tavoite rakennetaan muutoksessa tai uutta toimintaa aloitettaessa.

Ajattele kuinka onnellinen olisit, jos juuri nyt menettäisit kaiken mitä sinulla on – ja sen jälkeen saisit sen kaiken takaisin. – Frances Rodman

Ei ole olemassa epäonnistumisia. On vain mahdollisuuksia oppia.